Puisto Katja
Rimalintie 245 C
65520 Helsingby
040-5885133
katja.puisto(at)netikka.fi
Sivuja päivitetty 30.8.2010
A-pentueen odotus, syntymä ja kasvu
Lopputeksti 16.6.2009Kaikki Kukkiksen ja Eetun pennut lähteneet maailmalle. Kotimme tuntuu nyt vain niiiin kovin hiljaiselta. Kaiken kaikkiaan tämä koko aika, pentujen odotuksesta niiden syntymään ja pentujen kasvun seuraaminen on ollut todella mahtavaa! Kyllä se luonto vain osaa! Onhan tämä työlästäkin ollut, en minä sitä sano, mutta silti niin ihanaa. Hetkeäkään en antaisi tästä kuluneesta ajasta pois! Juu, ja kun kyselty on, kerrottakoon, että lukeudun niihin kasvattajiin, joilta se itku pääsee jo pelkästä ajatuksesta pentujen pois lähdöstä, puhumattakaan siitä kun pennut sitten oikeasti lähtivät uusiin koteihinsa... Kyyneleitä pyyhittiin puolin ja toisin ;O) Mutta, uusiksi otetaan, jos kaikki sujuu suunnitelmien mukaan, parin vuoden päästä =) KukkisKukkis on saanut massaa hyvin takaisin ja maidontulo on kokonaan loppunut. Hyvä niin, tuo maidontuotanto asia meinasi jo vähän alata jänskättämään... Kukkis vaikuttaa kaipaavan pentujaan, inisee ja hoitaa vinkuleluja =( Olenkin yrittänyt kehittää Kukkikselle kaiken moista muuta puuhaa, että unohtaisi pennut ja etenkin vinkulelujen hoivaamisen. Eiköhän sekin siitä. Viimeistä pentua Helsinkiin viedessämme, oli Kukkis kotona hakenut wc:tä avohyllyköstä 3 wc-paperirullaa ja asettanut ne nätisti suoraan riviin petiinsä... Wc- paperirullat olivat saaneet toimittaa pentujen roolia viimeisenkin pennun lähtiessä. Kovasti oli Ann-Sofi meillä laumaamme ulkoilluttaessaan ihmetellyt rullia Kukkiksen pedissä... =) KIITOS Affille jälleen lauman hoidosta! PennutA- pennut ovat nyt olleet uusissa kodeissaan viikon verran. Postia olen kiitettäväsi saanut kaikilta uusilta omistajilta, kuten toivoinkin =) Kuulumisista päätellen ovat kaikki pennut avoimia, sosiaalisia, reippaita ja itsepäisiä pikku- Podengon alkuja. Tämä jos mikä lämmittää kovasti mieltäni! Kiitos kaikille kuulumisista ja kuvista! Ja pidetäänhän yhteyttä =) Lopuksi Kaikkea hyvää teille A- pentujen uudet omistajat. Onnea ja menestystä pennullesi sen uudella uralla niin koti, kuin harrastus ja ehkäpä näyttelykoiranakin! Toivottaa: Katja, Jamppa, Emilia ja Kukkis & muu lauma
Kukkis ja pennut 2.6.2009Jälleen on viikko vierähtänyt. Pennuilla ikää nyt 7 viikkoa ja 3 päivää. Aika on rientänyt vauhdilla eteenpäin. Jos ei olla ulkoiltu ja leikitty, on leikitty sisällä, ruokailtu, madotettu, leikattu kynsiä tai siivottu pentulaatikkoa yön jäljiltä ja muutenkin. Puuhaa on riitänyt! Oma hommansa on myös ollut kirjallisten pennun hoito- ohjeiden ja pentupaketin kokoamisessa. Oman veronsa vaatii myös tuo pakollinen paha; työ... Mutta hetkeäkään en tästä kuluneesta ajasta pentujen kanssa antaisi pois. On se vaan kerrassaan mahtavaa seurata noiden pentusten kehitystä ja kasvua! Ulkoiltu on paljon ja ruoka maistuu. Tänään punnitessani pentuja, ihan huvikseni, painoi joukon suurin pentu, Ariel 2 kiloa tasan! Syntyessään kun painoivat siinä 200g hujakoilla kaikki... Ulkona pihaa ja metsänreunaa kierrellään yhdessä ja erikseen, tutustutaan kissuihin ja perheemme toisiin koiriin. Kaikkea ihmeteltävää pihamaalta löytyy, kuten lykättävää ruohonleikkuria olisi ollut ihan kiva maistella pidempäänkin... Kukat saavat kyytiä ja nurmikkoon on ilmestynyt ison appelsiinin kokoisia kuoppia =) Myös vesikupissa on kiva ottaa kylpyä lämpimänä kesäpäivänä! Kukkikselta olen vähentänyt ruokaa huomattavasti, että saisi tuon maidon tulon loppumaan. Raukkaparka muistuttaakin tällähetkellä melkeimpä luurankoa. Myös Kukkiksen turkki on menettänyt entisen kiiltonsa ja karva tippuu. Kukkis imettää enää kerran, pari päivässä ja ihan pienenpienen hetken kerrallaan. Suurimmaksi osaksi seurailee pentujen touhua sohvalla maaten tai laumaa karkuun paeten... Tämän viikon loppupuolella lähtevät ensimmäiset pennuista uusiin kotihinsa. Tulee jo nyt asiaa ajatellessa hirveä ikävä niitä... Mutta lohduttaudun ajatuksella, että kaikki saavat varmasti hyvän ja rakastavan kodin!
Kukkis ja pennut 25.5.2009Pennut senkun kasvavat. Nyt ovat reilun 6 viikkoa ja pari päivää. Ulkoilua on harrastettu päivittäin, ruokailujen jälkeen lähinnä. Valtava se pa***n määrä mikä noista pallukoista tulee?!? Kukkis on luovuttanut siivous homman minulle, eikä enää sen jälkeen ole suostunut siivoajaksi, kun pennut aloittivat kiinteän syömisen... Onneksi pennut ovat kumminkin hyvin ymmärtäneet lattialle levitettyjen lehtien merkityksen =) Ulkoilu sujuu hyvin ja kovin reippaita kaikki ulkosalla ovat. Meillä kun kuuluu lentokoneiden meteliä, traktorin pörinää, autojen hyrinää ym. kummallista mitä ihmetellä. Hauskan näköisiä pallukat ovat kun laskevia lentokoneita ihailevat =) Tosin täytyi lainata semmoinen pentu- aitaus... 5 pientä vipeltäjää, jotka kaikki, tietysti, juoksentelevat eri suuntaan. Aitauksessa pysyvät ja jokainen vuorollaan ulkoileekin sitten yksikseen minun kanssani. Huomattavasti helpompaa, ja jokainen saa vuorollaan leikkihetken yksin minun kanssani. Metsäretkillekin on tarkoitus tälläviikolla mennä. KIITOS pentu- aitauksen lainasta Marika ja Kennel Stoneman´s =) !!! Autoilemassa jokaisen kanssa myös käyty. Kuljetuskopassa ei yksikään oikeen tahtonut viihtyä, sensijaan kenneltyttö Emilian sylissä oli turvallista olla. Silloin oli hyvä mieli, eikä "laulaakaan" tarvinnut. Kuvia pentusista lisätty kuva- albumiin ja tässä pari kuvaa kaunokaisista =)
Kukkis ja pennut 17.5.2009Pennut ovat nyt 5 viikkoisia. Perjantaina oli reissu eläinlääkärille ja ensimmäinen automatka. Autossa oli yllättävän hiljaista, pennut päättivät ottaa reissun levon kannalta ja lähinnä nukkuivat meno- ja paluumatkan. Eläinlääkärillä pennut saivat mikrosirun niskaan ja todettiin kaikinpuolin terveiksi pikku pentusiksi =) Akelalla ell. totesi aivan hännän kärjestä pienen nikamavirheen, joten epäilyni saivat virallisen vahvistuksen. Sirutukseen ei kukaan pennuista juuri reagoinut, vaikka neulahan on aivan VALTAVAN suuri verrattuna pentujen kokoon. Reippaita ja todella urheita olivat koko poppoo! Tänään ulkoiltiin ensimmäisen kerran ja pienen alkuhämmennyksen jälkeen kaikki pennut juoksentelivat pitkinpoikin takapihaa ja maistelivat kaikkea mitä nurmikosta löytyi... Kukkis otti tilanteen rennosti paistattelemalla päivää nurmikolla ja toisella silmällä pentuja vahtien. Alkuviikosta löysivät pennut pentulaatikon ulkopuolisen maailman... Sohvankulmat saavat kyytiä pienen-pienistä terävistä hampaista... Ja kaikkeahan täytyy maistaa... Eetu iskä kävi myös jälkikasvuaan ihastelemassa eilen ja kovasti tykästyi erityisesti Akela poikaansa. Nätisti Eetu makuullaan leikki pentujensa kanssa ja ihmetteli niiden menoa ja meininkiä =) Kukkis imettää pentuja enää kerran-pari päivässä, muuten nassikat syövät mössöjä ja juovat vettä tai piimävettä. Kaikki syövät, kasvavat ja kehittyvät hyvin =) Kuvia lisätty kuva- albumiin ulkoilusta ym.
Kukkis ja pennut 8.5.2009Pennut ovat nyt 4 viikkoisia. Viikossa jälleen kasvua ja huimaa kehitystä ollut. Nyt ne jo ihan oikeasti leikkivät, painivat, murisevat, haukkuvat ja hyppelehtivät silleen villisti sivusuunnassa =) Kaikilla hampaat puhjenneet ja Kukkis paran nisistä sen kyllä huomaa... Kukkis käykin pentulassa lähinnä imettämässä ja leikittämässä pentuja. Jos pikkuset nukkavat, saattaa Kukkiskin siellä hetken torkahtaa. Tosin hirmuinen kiire Kukkiksella pentulaan kyllä tulee, jos joku pennuista vähääkän vingahtaa, tai siellä pennut keskenään jotain kinaa pitävät. Ruokana pikku-piraijat saavat a-la jauheliha-kermaviili/ piimä, kananmuna keltuais-mössöä ja tänään saivat myös ensimmäistä kertaa turvotettua ja muusattua nappulaa joukkoon. Hyvin tuntuvat kaikki pöperöt pikkusille maistuvan =D Ja masutkin voivat hyvin. Sitä vaan ihmettelen, että näinkö unta vai..? VOIKO 4- viikkoinen jo nostaa jalkaa pissatessaan?!? Onnea matkaan vaan tulevalle omistajalle... =o) Tällä viikolla myös käynyt jo jonkin verran vieaita pentuja ihastelemassa, terkkuja vaan kaikille! Tänään otettuja kuvia löytyy kuva- albumista. Lisää vieraita odotellessa... ;o)
Kukkis ja pennut 3.5.2009A la naudan jauhelihasta... Olisin kuvitellut että pennut lähinnä varoen vähän maistelisivat jauhelihaa, mutta mitä vielä... Tein sulaneesta huoneen lämpöisestä jauhelihasta pienenpieniä ohuita pötköjä ja otin ensimmäisen "uhrin" Aladdinin. Poika hotkaisi yhdellä suullisella maistelematta koko pötkön suuhunsa ja lisäähän sitä heti olisi pitänyt saada! Kaikille pennuille jauheliha maistui yhtä hyvin ja jokainen sai vuorollansa vähäsen herkkua syödäkseen. Lopputulos oli, että lauma pieniä penteleitä örisee ja murisee toisilleen ympärilläni ja kaikkihan tuota herkkua olisivat lisää halunneet =) Minun sormetkin piti oikein huolella pustata, onneksi ovat vielä suht hampaattomia... Hunnilaumasta tuli sitten lihansyöjiä kerta heitolla, ja voi sitä menoa ja meininkiä mikä pentulaatikossa oli lihansyönnin jälkeen! Proteiinipommi selvästikin antoi energiaa =) Hi-hii! Tästä alkaa pennuille aivan uusi makujen maailma, jatkossa maistellaan joka päivä jo pikkasen enemmän tuota herkkua... Ja muutaman päivän päästä on vuorossa seuraava herkku; A la jauheliha-kermaviili ;O)
Kukkis ja pennut 2.5.2009Pennuilla 3 viikkoa ikää nyt täynnä ja sitä juhlistettiin madottamalla pennut, ja saipa Kukkiskin oman osansa =) Kummia otuksia nuo pennut, tyytyväisinä kaikki imuuttivat matolääkkeen suuhunsa ja muutama olisi halunnut lisääkin! Meidän kissut kun ovat madotuksesta täysin eri mieltä... Pentujen kynsiä myös lyhennelty jo muutamaan otteeseen, Emilia 7v toimii assistenttinä toimenpiteessä. Kepo kävi kauppareissulla tänään ja tuliaisina pennuille reissulta oli naudan jauhelihaa. Laitoin sen annospusseissa pakastimeen ja huomenna otan sitä sulamaan. Illalla tarkoitus tarjota pennuille kädenlämpöiset maistiaiset à la jauhelihaa, saas nähdä mitä natiaiset tuumaavat... Pennut kehittyneet hirmuisesti viikon aikana; kävelevät, kuulevat ja näkevät. Kaikki myös yrittävät käydä jo asioilla lehdellä pedin ulkopuolella, joskus ehtivät ja joskus eivät, suunta on kumminkin oikea ja yritystä riittää! Arkisin kun meillä on hiljaisempaa kotosalla, kuuntelee meidän hunnilauma Radio Novaa ja Radio Rockia korvat töttöröllä ;0) Hauskaa niitä on seurata, vaanivat toisiaan ja hyökkäillevät "kohteeseen". Tosin koordinaatio ei oikein tahdo vielä kunnolla pelittää ja hölmistyneenä jäävät sitten tuijottamaan, että "mites tässä nyt näin kävi"!?! kun kohteeseen ei osuttukaan =) ...Ja kuvia luvassa huomenissa... ...Ja tässä lupaamiani kuvia, otettu 3.5.2009.
Aurora ja Akela 3.5.2009
![]()
Aladdin ja Akela 3.5.2009
![]() Ariel ja Aladdin 3.5.2009
![]() Aladdin 3.5.2009
![]() Aurora ja Anastasia 3.5.2009
Hunnilauma väsyneenä 3.5.2009...
...Ja silloin kun hunnilauma huilaa, on äipänkin hyvä ottaa tirsat =)
Kukkis ja pennut 25.4.2009Pennuilla 2 viikkoa ikää nyt. Painot nousevat kovaa vauhtia ja silmätkin lapsukaisilla ovat jo avautuneet. Muutama on alannut häntääkin heiluttamaan, hauskan näköistä =) Pari pennuista yrittää jo selkeästi jotain kävelyn tapaistakin liikuntamuotoa harrastaa, tosin yrityksen tasolla tuo kävely vielä on =) Pientä haukkua ja murinaa laatikosta olen myös vikinän lisäksi ollut kuulevinani, tosin nukkuvat vielä suurimman osan päivästä. Kukkiksen kanssa tehty jo pidempää lenkkiäkin, Pökö Herra on seurana, ovat mitä mainioin parivaljakko.
![]()
Koko jengi
![]()
Anastasia, Aurora ja Ariel
![]()
Akela ja Aladdin
Kukkis ja pennut 20.4.2009Kaikilla pennuilla on paino nyt kaksinkertaistunut syntymästä. Lapsoset joko nukkuvat tai syövät. Pientä vikinää kuuluu sillointällöin, kun maitobaari on hukassa, muuten on hiljaista, tyytyväisiähän ne silloin ovat. Pentusten kynnet tuntuvat kasvavan vauhdilla, tänään niillä luvassa ensimmäinen manikyyri.
![]() Maitobaarilla
Kukkis ja pennut 15.4.2009Pennuilla ikää nyt 5 päivää. Kaikkien pentujen painot nousseet tasaisesti. Maanantaina napsaistiin kannukset pois 2 pennulta, ensimmäisenä syntyneeltä pikku-pojalta (Aladdin) ja kolmantena syntyneeltä pikku-Kukkikselta (Aurora). Kukkis hoitanut pentuja hyvin ja maitobaari toimii moitteettomasti. Ulkona käydään pika-pikaa ja kiireellä takaisin pentujen luo. Tänään tosin Kukkis malttanut tulla jopa pari kertaa oma-aloitteesesti pois pentulaatikosta meitä moikkaamaan =) Pari kuvaa pentusista;
Pojat Aladdin ja Akela.
Tytöt Ariel, Anastasia ja Aurora.
Kukkis 11.4.2009Tiineysvuorokausia n. 64. Pitkästä perjantaista tuli tosiaan piitkä... Kukkiksen ja Eetun pennut näkivät päivänvalon lauantaina 11.4.2009 aamupäivällä. Ehdin juuri töistä kotiin, kun ensimmäinen pentu oli syntynyt. Pääsiäistipuja tuli 3 ja pääsiäiskukkoja 2 =D. Kukkis ja pentuset voivat hyvin =) Pentujen painot 194g-248g välillä. Isoja jötkäleitä ovat! Kahden vuorokauden unimäärä minulla n. 4h, joten nyt painun "pehkuihin" pentulaatikkoon... Kirjoittelen lisää kuulumisia ja laitan kuvia kehiin, kunhan nyt ensin saan kunnon huilit!
Kukkis 10.4.2009Tiineys vuorokausia n. 63. Eilen illalla Kukkiksen lämmöt laskivat hetkeksi 36.3`c. Vaikutti kumminkin hyvin rauhalliselta ja "rauhallisin mielin" mentiinkin sitten pentulootaan nukkumaan. Puoleltaöin Kukkis aloitti itsensä putsaamisen ja pesänteon. Tätä harrastanut siitälähtien aika-ajoin, torkuttukin ollaan aina välillä. Rankkaa touhua tämä synnyttäminen, klo 03.30 tuli minulle hillitön nälkä ja voikkuleipäähän sitten täytyi käydä tekemässä =) Kukkis sai vain vettä juodakseen. Epäreilua?!? Juu, Kukkiksen mielestä ainakin. Kukkis nähtävästi päätti sitten pitää meitä jännityksessä ihan tähän perjantaihin saakka. Mutta eikös me niitä Pääsiäistipuja tilattu ;o) Hyvä näin, toivotaan että pian alkaa tapahtua! Vai tuleekohan tästä ihan oikeesti piiiiiitkä perjantai? Klo. 21.45 tarttis olla töissä... Minulla sitten alkoikin tämä valvominen jo tänäyönä. Toivottavasti saan päivällä edes jonkinverran nukuttua, muuten saattaapi olla vähemmän hymyilevä "huonojen" hoitaja ensi yönä työmaalla... Työkaverit varokaa.. ;0) Nyt mennään vielä huilaamaan hetkeksi, ja päivittelen sitten tilannetta kun masun asukit näkevät aamunkoiton, taikka päivänvalon =D
|